Harkitse Asiaa

Pienestä veromuutoksesta helpotus kahteen ongelmaan?

Olemme jälleen päässeet tarkastelemaan tuoreita tietoja syntyvyysluvuista ja sukupuolten välisistä palkkaeroista. Tarkastelemisen sijaan pitäisi ehkä puhua kauhistelemisesta, sillä luvut eivät ole olleet monen mieleen. Palkkaerot eivät ole kaventuneet ja syntyvyyskäyrät osoittavat yhä alaspäin.

Kauhistelemisen tarpeesta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä. Monien mielestä pienenevä väestö ei ole ongelma, sillä se pienentää ympäristölle aiheuttamaamme kestämätöntä kuormitusta. Tämä on aivan totta, mutta tämänhetkinen syntyvyystilanne aiheuttaa tulevaisuudessa hyvin vaikean tilanteen väestörakenteessamme. Historia osoittaa, ettei tilannetta saada yhteiskunnallisen kestävyyden näkökulmasta korjattua ainakaan nykyisenluonteisella maahanmuutolla, joten syntyvyyttä tulisi saada nostettua jonkin verran.

Naisten euroista huolestumisen kritisoijat puolestaan katsovat, ettei naisten pienemmässä ansiotasossa ole mitään ongelmallista. Heidän mukaansa se ei tosiasillisesti johdu juuri lainkaan siitä, että samasta työstä maksettaisiin vähemmän palkkaa. Tämäkin pitää paikkansa, mutta tuskinpa edes kiivaimmat palkkatasa-arvotoimenpiteiden vastustajat pahastuisivat toimenpiteistä, jos asiaan vaikuttaminen ei vaatisi kiintiöitä, pakkoja tai muita vastaavia kiistanalaisia keinoja.

Ottakaamme siis askel kummankin ongelman korjaamiseksi laskemalla äitien tuloveroprosentteja. Tärkeimmät syyt naisten alhaisempaan tulotasoon ovat nimenomaan äitiyteen liittyviä, joten on oikeus ja kohtuus, että juuri äitien tuloveroprosentteja lasketaan. Uudistus rohkaisisi työssäkäyviä pariskuntia hankkimaan lapsia, äitejä töihin ja isiä kantamaan vastuuta lapsien hoitamisesta.

Taloudellisen turvallisuuden takaamisen lisäksi myös yhteiskunnallisen tahtotilan osoittaminen on tärkeää. Uudistus ei edellyttäisi nykyisestä lapsilisistä luopumista, mutta se antaisi nykyisiä lapsilisiä mielekkäämmän viestin äideille. Siinä missä nyt sanotaan "Olet lapsinesi niin heikossa asemassa, että tarvitset tukiamme", uudistus viestisi "Olette meille niin tärkeitä, että otamme teiltä vähemmän rahaa pois, kuin muilta".

Uudistuksessa on myös se hyvä puoli, että se voitaisiin toteuttaa hyvin monilla eri tavoilla, joista osa olisi julkistaloudellisesti kustannusneutraaleita. Tämä antaa paljon mahdollisuuksia kompromisseihin ja kokeiluihin. Kustannusneutraali uudistus voitaisiin rahoittaa esimerkiksi muille tehtävillä (selkeästi pienemmillä) veronkorotuksilla tai lapsilisien leikkauksilla. Se voisi kestää esimerkiksi 10 vuoden, elatusvelvollisuuden tai koko loppuelämän ajan. Pienenennys voisi olla sama jokaisesta lapsesta, tai sitä voisi alkaa saamaan vasta toisen tai kolmannen lapsen jälkeen. Parhaassa tapauksessa rahat saataisiin raavittua jostain muualta, jolloin äitien verotusta voitaisiin alentaa ilman muille tehtäviä veronkorotuksia. 

On totta, että sosiaali- ja finanssipolitiikalla voidaan vaikuttaa vain rajallisesti lapsientekemisintoon. Tärkeimmät tekijät alhaisen syntyvyyden takana ovat yleislänsimaalaisia kulttuurisia seikkoja. Esimerkiksi Viron esimerkki kuitenkin osoittaa, että muutos on mahdollinen. Siellä syntyvyys saatiin nousuun lapsiperheiden tukemisen merkittävällä lisäämisellä.

Joku voisi vastustaa uudistusta toteamalla sen olevan lapsettomia syrjivä. On kuitenkin täysin oikeudenmukaista, että ne, jotka kantavat vastuuta yhteiskunnan kestävyydestä tulevaisuudessa voivat sälyttää osan tämän hetken taloudellisesta taakasta muille. Tulee lisäksi huomioida, että tällä logiikalla kaikki verot/etuudet joita vain osa väestöstä maksaa/saa, ovat syrjintää.

Toisaalta voitaisiin sanoa, että valtion ei tälläisin toimenpitein pitäisi puuttua ihmisten lastenhankintaan, koska lapsien hankkiminen on henkilökohtainen asia, eikä valtio puutu sellaiseen avoimessa yhteiskunnassa. Tämä on suurin piirtein yhtä nerokas argumentti, kuin se, ettei ilmastonmuutoksen torjumiseksi voitaisi verottaa lihan kulutusta, sillä syöminen on henkilökohtainen asia. Ellemme halua avoimen yhteiskuntamme olevan avoin tuholleen, on sen puututtava sitä uhkaaviin trendeihin. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Huono idea. Tässä parempi:
-ei pakoteta opiskelijaa ottamaan lainaa, koska emme pakota lainaa työttömille tai maahanmuuttajillekaan
-poistetaan elatusmaksut, koska ne ovat ulosottokelpoisia

Ei peloteta nuoria opiskelemasta ja perustamasta perhettä vain siksi, että ainoat ulosottoon vievät sosiaalituet ovat nyt heillä.

Lisäksi puolison tuloja ei saa huomioida sosiaalituissa, koska verotuskaan ei ole ruokakuntakohtaista.

Lisäksi kaavoitus ei saa estää rakennusmääriä, ja vuokra pitää olla verovähennyskelpoinen palkasta, tai poistaa vuokratulovero. Asumisen hinta alas.

Käyttäjän SampoSaarinen kuva
Sampo Saarinen

Huono idea. Tässä parempi
http://samposaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2782...

Ts. olisi mukavaa jos kertoisit, että mikä tekee ideasta huonon. Näytän esimerkkiä

-Opiskelija-työtön/mammu-analogia ontuu. Koulutuksen järjestäminen maksaa ja ehdotuksesi johtaisi opintojen keskeyttämisiin ja alojen vaihtoon. On se kumma miten muissa maissa yhtään kukaan opiskelee mitään, kun käytännössä kaikesta ollaan itse vastuussa.
-Elareiden poistaminen ajaisi yksinhuoltajat aika veemäiseen tilanteeseen
-Olisi aika älytöntä, että miljonäärin puoliso saisi samat tuet, kuin työttömän puoliso
-Rakentamista pitäisi helpottaa, siitä olen samaa mieltä. Muut asumiseen liittyvät ehdotukset lienevät aika kalliita

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Lisää epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, jos ihmisiä segregoidaan ja kohdellaan eri tavalla sukupuolen mukaan. Kaikki ei voi saada lapsia, varsinkaan miehet. Miehiä on enemmän kuin naisia alle 50-vuotiaissa, kaikki ei voi saada lapsia.

Harva on miljonääri. Todennäköisempää, että työssäkäyvän puolison säästöistä revitään työttömän puolen elatus. Progessiivinen verotus on epäreilu silloin. Tasaverolla voisi olla ok.

Opiskelu on tärkeää työnteolle, ja on tyhmää rangaista siitä.

Ilman vaurastuvia sinkkuja ei tule kandidaatteja perheenisiksi. Se on totuus jos katsot tilastoja mitkä on isien tulot vs sinkut. Ensin työt ja raha, sitten perhe.

Nuoriso on nyt kuormitettu lainoin, eläkemaksuin, veroin ja raskain työehdoin. Pitää parantaa työllisyyttä nyt ensin.

Elatusmaksut voi maksaa kelakin.

Käyttäjän MarkusKorhonen kuva
Markus Korhonen

Naisten alhaisempi tulotaso ei johdu äitiydestä vaan naisten ja miesten erilaisista preferensseistä työelämässä. Mikäli äideille toteutettaisiin veroalennus johtaisi tämä vain edelleen kasvavaan työelämän segregaatioon ja näin kiihtyvään ansiotasoeron kasvuun. Yhteiskuntatieteissä on jo pitkään tiedetty, että työelämän segregaatio vain kasvaa, mitä enemmän yhteiskunta panostaa "tasa-arvoon", ts. toteuttaa tulonsiirtoja naisille ja siis mahdollistaa valinnan ilman tarvetta pohtia toimeentuloa.

Toimituksen poiminnat